Matti Ahteen muistolle
9.2.2020
Matti Ahde 23.12.1945–20.12.2019
MINISTERI Matti Ahteen vaikuttava siunaustilaisuus pidettiin Helsingissä Kallion kirkossa 25.päivänä tammikuuta. Perheystävä, piispa Samuel Salmi toimitti siunauksen. Matin suunnittelema muistotilaisuus pidettiin Oopperatalolla.
Matti oli voimakas, demokratiaa kunnioittava valtiomies. Unkarilaisen runoilijan Mihaly Vacin runo ”Ei vielä riitä” on se runo, jonka Matti usein esitti erilaisissa tilaisuuksissa: ”Ei virittely riitä,vaan hehku tarvitaan”. Koskettavasti tuo Matin mieliruno oli kuolinilmoituksen saatesanoina. Matti korosti sitä, että on tärkeä mitä tehdään, mutta tärkeämpää on se, mitä saadaan aikaiseksi.
Matti Ahde oli TUL:n pitkäaikaisin ja merkittävän puheenjohtaja. Tässä luottamustehtävässä hän toimi 18 vuotta. Hänen suuret saavutuksensa olivat TUL:n itsenäisyyden turvaaminen ja voimakas työ työväenurheilun eheytystyössä. TUL:n urheilullinen menestys kasvoi vahvasti Matin puheenjohtajakaudella. Matti toimi pitkään myös Olympiakomiteassa ja Salibandyliitossa.
"Voiko köyhästä perheestä nousta kansakunnan tärkeimpiin tehtäviin?" Tämä kysymys on ollut ajankohtainen aivan viime aikoina. Matti osoitti, että köyhistä oloista voi nousta. Älykkään tarmokkuutensa ansioista hänestä tuli kansanedustaja, ministeri ja eduskunnan puhemies. Matti oli kuitenkin sähkömies, se ammatti oli hänelle erikoisen tärkeä. Elämänkertakirja ”Matti Ahde – sähkömies” on lähihistorian merkittävä muistelmateos.
Minulla oli ilo elää Matin kaverina 65 vuotta. Yhteinen kasvattajaseuramme on Kellon Työväen Urheilijat. Meidän pojankoltiaisten oma seura oli Piimäperän Ponnistus. Kaikissa palloilulajeissa Matti oli lahjakas. Sitäkään emme unohtaneet, että hän paini poikasarjassa piirinmestariksi.
Kirjoitin Matille lyhyen runon hänen 60-vuotispäivänään:
”Lapsuuskaveruus on vahvempi side kuin puoluetoveruus,
elämä on sen meille opettanut.”
Matti oli syntyisin Oulun Hintasta. Kellossa hänen perheensä asui viisi vuotta 1950-luvulla. Heillä oli pieni 27 neliön hellahuone seitsemälle perheen jäsenelle. Lahja-äiti teki valtavan työn perheen elannon turvaksi. Vanhimpana lapsena Matti osallistui pienestä pitäen perheen elannon hankitaan. Kesäisin Virpiniemen metsissä jäkälän nostossa, onkijapoikana Kalimenjoella. Hän tiesi, että ahvenet ja särkikalat tulivat perheen tarpeeseen. Joulun alla tiernapoikaryhmässä kerätyt kolikot menivät yhteiseen perheen leipäkassaan.
Matti oli hyvin perhekeskeinen elämänsä loppuun saakka. Matti-papalle pieni pojanpoika Okko oli eläkepäivien piristys ja päivänsäde.
Matin suuri elämäntyö Suomen hyväksi jää elämään, siitä saamme olla kiitollisia.
Osmo Hekkala, Piimäperä
Kirjoittaja on Matti Ahteen pitkäaikainen ystävä. Hän piti tämän puheen Ahteen pyynnöstä hänen siunaustilaisuudessaan.